Siirry sisältöön
Suomi
  • Ehdotuksia ei ole, koska hakukenttä on tyhjä.

Budjettien syötön automaattilaskennat

Tässä ohjeessa kuvataan automaattilaskentojen käyttö Maestro-järjestelmän budjettien syötössä. Yritys voi määrittää enintään 10 automaattilaskentakaavaa, joiden avulla budjettilukuja voidaan laskea automaattisesti esimerkiksi provisiomallien tai palkkojen sivukulujen perusteella. Laskennat suoritetaan aina siitä budjettikentästä eteenpäin, jossa käyttäjä sillä hetkellä on, ja laskentajärjestys noudattaa kaavataulukon rivejä. Ohje sisältää kaksi esimerkkimallia ja kertoo, kuinka keräilyvälit, kirjaustilit ja prosentit määritellään kaavan rakentamiseksi.

Automaattilaskentakaavat ovat yrityskohtaisia, ja niitä voi määrittää enintään 10 kappaletta. Automaattilaskennat tehdään aina siitä kentästä eteenpäin, missä sillä hetkellä ollaan. Tämä siksi, että jos jo aiemmin syötettyä budjettia halutaan korjata esimerkiksi sosiaalikulujen osalta, muuttuvat tällä tavoin vain tilikauden lopun summat. Laskennat tehdään siinä järjestyksessä, missä luvut on laskentataulukkoon syötetty. Tällä tavoin voidaan automaattilaskenta saada ketjuttamaan kirjauksia - vrt. Provisiopalkkamalli.

Kaksi esimerkkiä

Esimerkit ovat kuvitteellisia ja ehdotustilit uuden yleistilijärjestelmän mukaiset. Muuta tiedot omaa kirjanpitoasi vastaaviksi. Jos mallit ovat turhia, voit muokata päälle jonkin muun laskennan.

  • Provisiopalkkamalli - Maksetaan ensin myynnistä 1.25% huolintapalkkiota. Tämän jälkeen lasketaan tavaraostojen kulut (60% liikevaihdosta). Lopuksi myyjä saa myyntikatteesta provisiota 12.5%.
  • Palkkojen Sivukulut - Lasketaan muuttuvista ja kiinteistä palkoista SV-maksut, TyEl-maksut, tapaturma/ryhmähenkivakuutus ja työttömyysvakuutus.

Edellisten automaattilaskentojen harjoittelumalli

  • Syötä kunkin jakson myynti
  • Syötä kunkin jakson peruspalkka 
  • Suorita Provisiopalkkamallin laskenta 
  • Suorita Palkkojen Sivukulujen laskenta 
  • Harjoittelubudjettisi on nyt valmis

Automaattilaskentakaavojen muokkaus

Valitse ensin haluamasi kaava valikosta. Muokkaa sitten kaavan nimi sopivaksi. Tämä jälkeen täydennä kaavataulukko:

  • Eka Keräilyväli - Tähän se tiliväli, josta lähtösummat kerätään. Tilinumeroiksi eivät kelpaa taseen tilit.
  • Tokakeräilyväli - Jos saman kirjaustilin tapahtumia kerätään useammasta paikasta, voit määrittää tähän toisen keräilyvälin.
  • Kirjaus - Tähän laitetaan se tilinumero, johon saatu tulos kopioidaan.
  • Prosentti - Se prosenttiluku, jolla saatu keräilytulos kerrotaan. Tarkkuus on 3 desimaalia. Etumerkillä voit muuttaa kulun tuloksi, tai päinvastoin.
Avainsanat
  • automaattilaskennat
  • automaattilaskentakaavat
  • keräilyväli
  • provisiopalkkamalli
  • palkkojen sivukulut
  • laskentataulukko
  • budjetti