Siirry sisältöön
Suomi
  • Ehdotuksia ei ole, koska hakukenttä on tyhjä.

Henkilökortin perustiedot

Ohje kuvaa palkansaajan henkilökortin perustietojen täyttämisen Maestro-järjestelmässä sekä näiden tietojen vaikutuksen Tulorekisteri-ilmoittamiseen ja palkanlaskentaan. Siinä määritellään tulonsaajan tunnistetiedot, osoitteet, palvelussuhteen tiedot, vakuutustiedot, verotustiedot ja palkkauksen perusteet. Ohje kertoo myös, mitkä tiedot siirtyvät Tulorekisteriin ja mitkä eivät. Lisäksi kuvataan henkilökortin käyttöön liittyvät pikanäppäimet sekä järjestelmän toimintalogiikka erilaisissa työsuhde-, vero- ja vakuutustilanteissa. Ohjeen avulla käyttäjä voi syöttää ja ylläpitää henkilötietoja oikein palkanlaskennan ja ilmoittamisen tarpeisiin.

Henkilökortin perustiedot


 

Yleistä tulonsaajasta

Tulonsaaja yksilöidään ensisijaisesti suomalaisella asiakastunnisteella - henkilötunnuksella tai Y-tunnuksella. Jos tulonsaajalla ei ole suomalaista asiakastunnistetta, annetaan ulkomainen tunniste. Tällöin on annettava myös henkilön tai yrityksen nimi ja osoitetiedot. Jos tulonsaaja on luonnollinen henkilö, ilmoitetaan myös syntymäaika ja sukupuoli. Jos tulonsaajalla on sekä suomalainen että ulkomainen tunniste, ilmoitetaan molemmat tunnisteet. Jos tulonsaajalla ei ole ulkomaistakaan tunnistetta, ilmoitetaan "Tulonsaajalla ei ole asiakastunnistetta" -tieto. 

Rajoitetusti verovelvollisesta tulonsaajasta on ilmoitettava asuinvaltion verotunniste (TIN), jos tunniste on käytössä rajoitetusti verovelvollisen asuinvaltiossa. Rajoitetusti verovelvollisena pidetään henkilöä, jonka asunto ja koti ovat ulkomailla ja joka ei oleskele Suomessa yli kuutta kuukautta yhtäjaksoisesti, tai yhtiötä jonka rekisteröity kotipaikka on muualla kuin Suomessa.

Henkilökortin perustiedot
Nimi Palkansaajan nimi
Henkilö, Toiminimi/Yhtymä, Yhteisö
  • Luonnollinen henkilö - Työsopimussuhteessa oleva tulonsaaja
  • Yhtymä/toiminimi - Ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön toiminimi, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö verotusyhtymä (maa- ja metsätaloutta harjoittava)
  • Yhteisö - Ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön osakeyhtiö tai osuuskunta
Hetu/Y-tunnus
Suomessa annettu yritystunniste (y-tunnus) tai Suomessa annettu henkilötunniste (Hetu/Sotu). Jotta ohjelma tietää palkansaajan iän, syötä tämä kenttä myös ulkomaalaisille henkilöille, vaikkei hänelle ole virallista henkilötunnusta. Esimerkiksi eurooppalaiselle jolla ei ole A1-todistusta ja jolta pidätetään työeläke ja työttömyysvakuutus. Syötä Hetu muodossa 050682-??1, jos palkansaaja on syntynyt 5.6.1982 ja kyseessä mies. Jos palkansaaja on nainen, syötä vastaavassa tapauksessa 050682-??0

Tulorekisteriin muodostuu seuraavat koodit:
  • 1 (Y-tunnus): kun Henkilötunnus-kentässä on Y-tunnus ja henkilökortilla on valittuna muu kuin henkilö (toiminimi/yhtymä/yhteisö)
  • 2 (suomalainen henkilötunnus): yleisin tilanne
  • 9 (ulkomainen henkilötunnus) : kun henkilö on rajoitetusti verovelvollinen; lähdeverollinen tai AR/2. Henkilötunnus tulee sanomaan henkilökortin Lisätiedot 2 -välilehdeltä (Sotu/TIN -kenttä)
    • osoitetieto menee sanomaan (sekä asuinvaltion että työntekovaltion osoite)
    • jos Suomesta saatu keinotekoinen henkilötunnus on muotoa, jossa kuusi ensimmäistä merkkiä eivät ole palkansaajan syntymämaika, syötä tällainen tunnus Sotu/TIN -kenttään, ja henkilön ikä Hetu-kenttään
  • 99 (muu tunnus): kun Henkilötunnus-kentässä on keinotekoinen henkilötunnus, jonka kuusi ensimmäistä merkkiä ovat syntymäaika, ja jossa viivan tai A:n jälkeen on numero 9
    • osoitetieto menee sanomaan, syötä henkilön osoite työntekovaltiossa (Suomessa) henkilökortin perustietoihin
    • asuinvaltion voi valita Lisätiedot 2 -välilehdeltä (vaihda henkilö hetkeksi lähdeverolliseksi jos asuinvaltio-kenttä on harmaana)
  • MissingId: sanomaan menee MissingId kun palkansaajasta ei ole mitään kelvollista tunnusta
    • osoitetieto menee sanomaan
  • Tulonsaajan sukupuoli. Jos tulonsaajalla ei ole suomalaista asiakastunnistetta, sukupuoli on ilmoitettava. Vaihtoehdot ovat mies tai nainen. Jos et tiedä henkilötunnuksen tarkisteosaa, syötä se niin, että tarkisteosa on ??0 jos kyseessä on nainen, ja ??1 jos kyseessä on mies. Tällainen tunnus ei mene Tulorekisteristä läpi, mutta pääset hyväksymään henkilökortin jos oikea tunnus ei ole tiedossa.
  • Jos yrityksen/yhteisön Y-tunnus ei ole tiedossa, sen voi syöttää muodossa 0000000-0. Tällainen tunnus ei mene Tulorekisteristä läpi, mutta pääset hyväksymään henkilökortin jos oikea tunnus ei ole tiedossa.
Nimi ja Osoitetiedot
Kirjoita nämä tiedot sellaisena, kuin haluat niiden tulostuvan esim. palkkaerittelylle. Yleisistä yleistiedoista valitaan nimijärjestys, eli onko etunimi/etunimet ennen sukunimeä (oletus) vai toisinpäin.
 
Osoite on annettava myös silloin kun tulonsaajalla ei ole suomalaista asiakastunnistetta. Rajoitetusti verovelvollisesta tulonsaajasta on ilmoitettava osoite ulkomaisessa asuinvaltiossa (ei Suomessa), vaikka rajoitetusti verovelvolliselle tulonsaajalla olisikin suomalainen asiakastunniste. Asuinvaltiona pidetään sitä valtiota, jossa ovat tulonsaajan pysyvä asunto ja perhe. Muun kuin luonnollisen henkilön asuinvaltiona pidetään sitä valtiota, jossa yrityksen tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee.
 
Osoite työskentelyvaltiossa – Työskentelyvaltiossa oleva osoite. Työskentelyvaltion osoite voi olla Suomessa tai ulkomailla. Suomessa työskentelevällä rajoitetusti verovelvollisella työskentelyvaltion osoitteeksi merkitään Suomessa oleva osoite. Suomesta ulkomaille lähteneen tulonsaajan osalta merkitään ulkomailla oleva osoite.
Pankkitili
Palkansaajan suomalainen IBAN-pankkitili.
Läsnä
Valitse tässä henkilön Paikallaolo-status. Läsnäolevat tulevat mukaan mm. automaattikirjauksiin ja lomalaskentaan. Passiivihaku hakee vain PASSIIVEJA henkilöitä. Passiivi henkilö ei tule mukaan lomalaskentaan. Henkilörajausten oletuksena on "pois lukien PASSIIVI", eli kaikki muut selataan/raportoidaan paitsi passiivit.
Ammattinimike
Henkilön ammattinimike, tehtävänimike. Ammattinimike voidaan ilmoittaa vapaamuotoisena tekstinä.
Puhelin
Palkansaajan puhelinnumero.
Työsuhteen laatu
Vakituinen, sijainen, määräaikainen, varalla.
- Palvelussuhteen kesto kuvaa, onko tulonsaajan palvelussuhde voimassa toistaiseksi tai määräajan.
- Palvelussuhde on toistaiseksi voimassa oleva, jos palvelussuhteen päättymispäivää ei ole sovittu työsopimuksessa tai virkanimitystä koskevassa asiakirjassa.
- Palvelussuhde on määräaikainen, jos päättymispäivä on sovittu työsopimuksessa tai virkanimitystä koskevassa asiakirjassa tai jonka kesto on rajattu tietyn työtehtävän suorittamiseen.
Työsuhde
Täysiaikainen, osa-aikainen, osa-aikainen/päivä, osa-aikaisuuden prosentti.
Jos palkansaaja on osa-aikainen, loma-ansainta määräytyy kuukaudessa tehtyjen työtuntien perusteella (yleensä 35 tunnin raja). Jos taas osa-aikainen päiväsääntöinen, loma-ansainta määräytyy kuukaudessa tehtyjen työpäivien mukaan (yleensä 14 päivän raja).
 
Palvelussuhteen tyyppi:
  • Täysaikainen - Kokoaikatyötä tekevä työntekijä työskentelee täyden säännöllisen työajan mukaisen ajan. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, vertailu tehdään työaikalain (605/1996) 3 luvussa tarkoitettuun säännölliseen työaikaan.
  • Osa-aikainen - Osa-aikatyö on työtä, jota tehdään täyden säännöllisen työajan alittavan ajan.
Jos tulonsaajan palvelussuhde on osa-aikainen, merkitään prosenttiosuus jonka osa-aikainen työntekijä on töissä. Prosenttiosuus muodostetaan vertaamalla kokoaikaisena tehtävään työhön, esimerkiksi 75 % tai 50 % alalla sovellettavan kokoaikaisen, säännöllisen työajan työstä. Jos prosentiksi asettaa osa-aikaisella 0%, tulorekisteriin menee palvelussuhteen tyypiksi "Tietoa ei ole saatavilla".
 
Osa-aikatyö on työ, jota tehdään täyden säännöllisen työajan alittavan ajan. Osa-aikaisuuden kriteerit vaihtelevat eri tilanteissa. Esimerkiksi palkkatilastoissa osa-aikaiseksi katsotaan työ, jota tehdään vähemmän kuin 90 % alan täydestä säännöllisestä työajasta. Säännöllisen työajan alittaminen voi johtua esimerkiksi työsopimuksen luonteesta, lomauttamisesta, osittaisesta hoitovapaasta tai osa-aikaeläkkeestä.
Työsuhde alkoi
Työsuhteen alkamispäivämäärä - Palvelussuhteen alkupäivä. Päivämääräksi merkitään palvelussuhteen alkamisen todellinen päivämäärä, esimerkiksi 1.1.1998.
Työsuhde päättyi
Työsuhteen päättymispäivämäärä. Tämä kenttä täytetään työntekijän työsuhteen päätyttyä. Tulorekisteriin ilmoitettaessa päivämäärä lisätään ennen palkka-aineiston muodostamista. Lisäksi ohjelma pakottaa lisäämään työsuhteen päättymisen syyn Lisätiedot -välilehdellä. 
 
Jos yrität kirjata palkkoja työntekijälle, jonka työsuhde on kirjattu päättyneeksi, Maestro varoittaa tästä eikä palkan kirjaus onnistu. Jos olet syöttänyt työsuhteen päättymispäivän, palkansaaja ei ole mukana lomalaskennassa.
Määräaikaisuus alkoi ja päättyi
Palvelussuhteen loppupäivä ilmoitetaan, jos palvelussuhde on määräaikainen. Samoin palvelussuhteen loppupäivä ilmoitetaan, jos toistaiseksi voimassa olevan palvelussuhteen päättymispäivä on tiedossa tai palvelussuhde on päättynyt. Palvelussuhteen loppupäivämäärä voi olla tulevaisuudessa.
TyEL-alkupäivä
Päivämäärä, josta lähtien palkansaaja kuuluu lakisääteisen työeläkevakuutuksen piiriin. Lisätietoja voi lukea täältä
Lomalaskenta alkoi
Palkansaajan lomapäivien laskemisen alkamispäivä. Usein tämä päivä on sama kuin työsuhteen alkamispäivä, mutta esimerkiksi jos työntekijä on siirtynyt yrityksestä toiseen ns. vanhana työntekijänä, tähän merkitään hänen edellisen työsuhteensa alkamispäivä, jolloin ylempi päiväsääntö ja takautuva lomanansainta tulevat voimaan.
Eläkevakuutus
Määrittää palkansaajan työeläkealan. Eläkevakuutusnumerot syötetään tilitysten yleistietoihin valinnalla Palkat/Tilitykset/Yleistiedot.
  • TyEL1, TyEL2, TyEL3 - Työeläkelain (TyEL) mukainen vakuutus.
  • YEL - Yrittäjän eläkelain (YEL) mukainen vakuutus.
  • MuuVak/1 - Palkansaajalta tai yritykseltä ei peritä eläkettä eikä muita vakuutuksia (ei tehdä työeläke-, sairaus-, työttömyys- eikä työtapaturma tai ammattitautipidätyksiä). MuuVak/1 -henkilöstä ei mene tulorekisterin palkkatietoilmoitukseen palvelussuhde/ammattitietoja, ellei Henkilökortin lisätiedot -välilehdellä ole valittu tapaturmavakuutusyhtiötä.
  • MuuVak/2 - Palkansaajalta tai yritykseltä ei peritä eläkettä, peritään vain yrityksen muut vakuutukset, kuten ryhmähenkivakuutus ja työttömyysvakuutus.
  • JuEL - Julkisen sektorin työntekijät vakuutetaan julkisten alojen eläkelain eli JuEL:n mukaan. Tulorekisteriin ilmoitetaan JuEL-henkilöllä eläkevakuutusnumero 3 (tilitysten yleistiedot). Lisätietoja eläkemaksujen budjetoinnista voit lukea täältä.  Vuonna 2017 voimaan tulleessa eläkeuudistuksessa kunnallinen eläkelaki (KuEL), valtion eläkelaki (VaEL) ja kirkon eläkelaki (KiEL) yhdistettiin ja käyttöön otettiin julkisten alojen eläkelaki (JuEL). Laki koskee myös Kansaneläkelaitoksen henkilökuntaa.
  • MyEL - Maatalousyrittäjän eläkelain mukainen vakuutus. Tulorekisteriin ilmoitetaan MyEL-henkilöllä eläkevakuutusnumero 3 (tilitysten yleistiedot).
  • MuuVak/3 - Palkansaajalta ei pidätetä sairausvakuutusmaksua, muuten palkka lasketaan ja ilmoitetaan normaalisti. Tilanne koskee esim. turvapaikanhakijoita. Tällä valinnalla palkkatietoilmoitukselle nousee siis tieto "Ei vakuuttamisvelvollisuutta (sairausvakuutus)".

Työeläkeala ei välttämättä tarvitse tulotietoja ilmoitustapa 2:n tarkkuudella, vaikka ne auttavat epäselvien tapausten selvittämisessä. Tietoja käytetään esimerkiksi työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvedossa, eläkkeen perusteena olevan työansion arvioinnissa, eläkeoikeuden tutkimisessa, työansion kohdentamisessa, kokoaikatyön arvioinnissa ja vakuuttamisen valvonnassa.

Tarvittavia tietoja ovat erityisesti
  • asiointikieli
  • tieto siitä, onko tulonsaaja palvelussuhteessa maksajaan
  • tieto palvelussuhteen tyypistä
  • palvelussuhteen kesto
  • palkkauksen muoto
  • sovellettava työehtosopimus
  • tulonsaajan osakasasema
  • ansaintakausi
  • sosiaaliturvaa koskeva todistus (A1-todistus)
  • nostettavissa oloaika, jos tulo on merityötuloa
  • kansainväliset tilanteet – vapaaehtoiset tiedot
  • poissaolotiedot
Lisäeläkeprosentti
Palkansaajalta mahdollisesti pidätettävä vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen eli lisäeläkkeen pidätysprosentti. Lisätietoa tulolajien ja tuloista vähennettävien erien selitteistä voit lukea täältä.
Palkkausmuoto
Kuukausipalkkalainen, tuntipalkkalainen, päiväpalkkalainen, Muut/1, Muut /2 ja Urakkapalkka. Tällä valinnalla on merkitystä mm. keskituntiansiolaskentaan.
Palkkauksen muoto kuvaa tulonsaajan palkkauksen perustetta. Palkkaus voi perustua kuukausi-, tunti- tai urakkapalkkaan. Palkkauksen muotoja voi ilmoittaa useita samalla palkkatietoilmoituksella, jos osa palkansaajan tuloista maksetaan eri perustein, esim. kuukausipalkkaisen tuntiylityöt. Palkkauksen perustetta voi säätää palkkalajin määrityksellä.
  • Kuukausipalkka - palkanmaksun perustana kuukausipalkka.
  • Tuntipalkka - palkanmaksu perustuu tehtyihin tunteihin ja tuntihintaan.
  • Urakkapalkka - suorituspalkka, joka maksetaan ennalta sovitun työkokonaisuuden suorittamisen perusteella.
Työttömyysvakuutus
Henkilön työttömyysvakuutusmaksujen määritys.
  • Normaali: Tällöin työntekijän ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksu maksetaan palkkalaskennan yleistiedoissa (kalenterivuositiedot) olevien Työttvak/normaali -kentän prosenttitietojen mukaisesti. Maksu koskee 17-64 -vuotiaita.
  • Osaomistaja eli osakeyhtiön osaomistaja: Osaomistajan ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksu maksetaan palkkalaskennan yleistiedoissa (kalenterivuositiedot) olevien Työttvak/osaomistaja-kentän prosenttien mukaisesti, maksu koskee 17-64 -vuotiaita. Kun osaomistaja on valittu, ohjelma muuttaa automaattisesti Lisätiedot -välilehdellä tulosaajan lisätiedot -valinnan vastaamaan samaa asetusta, Tulorekisteri-ilmoittamista varten.
  • Omistaja: Työttömyysvakuutusmaksua ei peritä.
    Tämän asetuksen voi laittaa päälle myös rajoitetusti verovelvolliselle (AR/2-porras) jolta peritään työeläkettä mutta ei työttömyysvakuutusta. Tulorekisteriin ei mene tietoa että kyseessä on omistaja. Osakeyhtiön omistajalle on Lisätiedot -välilehdellä tulosaajan lisätiedoissa Osakas -tieto Tulorekisteriä varten.
     
TVR - Työttömyysvakuutusrahastolle riittää ilmoitustapa 1:n mukainen erittely palkkasummatiedosta työttömyysvakuutusmaksun määräämistä varten. Täydentävien tietojen antamisella saatetaan välttää lisätietojen kysymisen tarve ilmoitustapaan 1 verrattuna. Täydentävistä tiedoista tarvittavia tietoja ovat muun muassa:
  • asiointikieli
  • osaomistaja-tieto
  • sosiaaliturvaa koskeva todistus (A1-todistus)
  • palvelussuhteessa kyllä/ei
  • kansainväliset tilanteet – vapaaehtoiset tiedot. Lisätietoja voit lukea täältä.
Toimiluokka
Päätoimi, sivutoimi, eläke. Eläke tarkoittaa työnantajan maksamaa eläkettä, ei työssä olevaa eläkkeensaajaa.
Verotuskunta
Henkilön verotuskunta kalenterivuoden alussa. Tämä on tilastointia varten, ei liity Tulorekisteriin.
Veronumero
Rakennustyömailla työtä tekevän veronumero.
Ennakonpidätyksen alkupäivä
Verokortin voimaanastumispäivä tai jaksopidättämisen alkupäivä. Palkkalaskenta laskee kumulatiivisen jakson päivät tästä päivästä lähtien. Jos palkansaaja hakee verokorttiinsa muutosta, merkitään uuden kortin alkupäivä tähän kenttään.
 
Mikäli ennakonpidätystiedot haetaan palkkakirjauksen yhteydessä automaattisesti verottajalta tai Verotoimintojen alla olevalla Ennakonpidätysten noudolla (= VeroAPI), niin henkilökortilla olevan Ennakonpidätyksen alkupäivä -kentän jälkeen olevalla K/E -valinnalla voi määritellä haetaanko kyseisen palkansaajan ennakonpidätystiedot. K arvolla haetaan (oletusarvo) ja E arvolla ei haeta (arvo E esimerkiksi siinä tapauksessa kun palkansaaja ilmoittaa korkeamman pidätysprosentin mutta hän ei ole hakenut uutta verokorttia virallisesti esim. OmaVero:n kautta).
 
Huom! Lähdeverollisten tai yritysten/toiminimen verokorttitietoja ei tarjota VeroAPI:n kautta.
 
Huom! Mikäli veroalkupäivä on aiemmalla vuodella kuin palkan maksupäivä ja verottajalta olisi tulossa uudet ennakonpidätystiedot (verokortin alkupäivä, tuloraja, pidätysprosentit) maksupäivän vuodelle ja henkilökortilla on valinta E ettei automaattista verokortin päivitystä ole, niin tässä tapauksessa ohjelma kuitenkin tuo palkansaajalle uudet ennakonpidätystiedot ja henkilökortin valinta muuttuu samalla arvolle K eli tästä eteenpäin ennakonpidätystiedot haetaan automaattisesti.
Pidätystapa
2-porraspidätys, palkansaajalla on käytössä kahden portaan verokortti. Tämä on yleisin verokorttityyppi v.2019 alkaen.
Esimerkki - Tulosta on toimitettava ennakonpidätystä 18.5%. Jos samalta maksajalta xx.xx - xx.xx välisenä aikana saatu tulo ylittää 40 000 € ennakonpidätys ylimenevästä osasta on 39%. Täytä henkilökortti näin: Pidätystapa: 2-Porras, Tuloraja A tai B: 40 000, Peruspidätys: 18.5, Lisäpidätys: 39.0 .

Jos palkansaajalla on aiempaa tuloa verokortissa ilmoitetulta ajalta, merkitse se kenttään Ulkopuoliset tulot, jolloin ohjelma ottaa ne huomioon. Jos pidätystavaksi on valittu 2-porraskortti ja Tuloraja B -kenttä on tyhjä, ohjelma käyttää sen sijaan tulorajaa A.
 
Lähdevero, kyseessä on työntekijä, jonka ennakonpidätys määräytyy lähdeveron mukaan esim. ulkomaalaiset työntekijät. Tässä käytössä tuloraja A.

AR/2-porras, kyseessä on rajoitetusti verovelvollinen, jolla pidätetään ennakonpidätys (yksityinen työnantaja). Tässä käytössä tuloraja A.
 
Lue lisää kumulatiivisesta ennakonpidätyksestä ja muista verokorttivalinnoista täältä.
Peruspidätys-% ja Lisäpidätys-%
Palkansaajalla on perus- ja lisäprosentit. Lähdeverolle ja freelancer-verokortille täytetään kumpaankin kenttään sama pidätysprosentti.
Tuloraja A ja Tuloraja B
Käytä ensisijaisesti tulorajaa A. Tuloraja A, kumulatiivisen verokortin vuosituloraja, käytetään lähdeveron ja AR/2-porras -kortin yhteydessä. 
Ulkopuoliset tulot
Merkitään tulot (kaksi- tai kolmiporrasverokortti), jotka on maksettu aiemmassa työsuhteessa toisella järjestelmällä. Ulkopuoliset tulot näkyvät vain palkan kirjauksen loppuruudulla vuoden tuloihin lisättynä, jotta ennakonpidätyksen laskenta on helpompi tarkastaa. Lisäohjeita verokortista voit lukea täältä.
Osastokoodi
Työntekijän yrityskohtainen osastokoodi, kenttä täytetään tarvittaessa. Osastokoodina voi olla numero, kirjain, tai kirjain ja numero sen perässä. Esimerkiksi myyntiosasto 3, syötä m3. Kirjainselitteet voidaan määrittää yleistiedoissa (m=myynti).
Tulospaikka ja Aputulospaikka
Työntekijän tulos- ja aputulospaikan numerot. Maestro ehdottaa näitä numeroita palkkoja kirjatessa.
HEKO-prosentti ja Palkkataulukko
Henkilökohtainen palkanlisäprosentti. Toiminnallinen kenttä yhdessä Palkkataulukko -kentän kanssa. Yleistiedoissa on valittavissa määritys, onko henkilökortilla oleva HEKO -kenttä prosenttimääräinen (oletus) vai euromääräinen. Palkkataulukot täydennetään yleistiedoissa ja henkilökortilla.

Henkilökortin Palkkataulukko -kentässä esim. 1/0203 tarkoittaa:
1 = paikkakuntakalleusluokka 1
02 = työvaativuusryhmä 2 (palkkataulukon rivinro)
03 = 3 vuoden kokemus (tämä on vuosinumero, ei palkkataulukon sarakkeen järjestysnumero)
Peruspalkka ja Aikapalkka
Palkansaajan kuukausipalkka, tuntipalkka ja aikapalkka. Taulukkopalkkaisilla henkilöillä Peruspalkka –kentässä näkyy taulukkopalkka palkkataulukosta + HEKO-palkka
Palkan korotusryhmä
Palkansaajan korostusryhmä palkankorotusajossa. Tähän syötetään peruspalkan tai aikapalkan korotustietojen korttinumero. Kortteja pääsee syöttämään valinnalla Palkat/Henkilötiedot/Aikapalkan korotustiedot tai Peruspalkan korotustiedot.
Normaali-KTA ja Loma-KTA
Keskituntiansiot voidaan ajaa ruudulle ja tallentaa henkilökorteille Raportit-valikon KTA-ajolla. Palkkalajin kerrytysmääritykset vaikuttavat KTA:n laskentaan.
Palkka 1 - Palkka 4
Vapaasti käytettäviä kenttiä, nämä voidaan valita palkkaehdotukseksi palkkalajille.

Tulorekisterin ohjeistus palvelussuhteeseen liittyvien tietojen ilmoittamisesta löytyy täältä.

Tiedot, jotka eivät siirry Tulorekisteriin

  • Pankkitilin numero
  • Lähiosoite, postiosoite, puhelinnumero
  • Läsnä
  • TyEL-alkupäivä
  • Lomalaskenta alkoi
  • Lisäeläkeprosentti
  • Palkkausmuoto
  • Toimiluokka
  • Verotuskunta, veronumero
  • Ennakonpidätyksen alkupäivä
  • Pidätystapa
  • Pidätysprosentit
  • Tulorajat
  • Ulkopuoliset tulot
  • Osastokoodi
  • Tulos- ja aputulospaikka
  • HEKO-lisä
  • Palkkataulukko
  • Taulukkopalkka
  • Palkan korotusryhmä
  • Aikapalkka
  • KTA-tiedot
  • Palkka 1 - Palkka-4

Pikanäppäimet

  • F2 - Määräaikaisuudet ja Poissaolot
  • F4 - Kirjauspohja
  • F5 - Vakiotapahtumat
  • F7 - Lisätiedot
  • Shift + F7 - Työajan lyhennyksen / pekkasten alkusaldon näyttö-/korjausikkuna
  • F8 - Työpäivät
  • Shift + F9 - Sapluuna-henkilökortin tallennus: voit tallentaa kymmenen erilaisen henkilökortin perustiedot ja lisätiedot "sapluuna-henkilökortiksi". Uutta henkilökorttia avatessa voit avata tyhjän kortin tai jonkun aikaisemmin tallentamasi sapluunan, kuten "kausimyyjä". Näin henkilökortin perusasetukset, jotka ovat erilaisia eri henkilöryhmillä, tulevat uudelle henkilökortille pohjatiedoiksi.
  • Shift + F8 - Lomat
  • Esc - Peruuttaa henkilökortin päivityksen, ei tallennusta
  • OK - Hyväksy / tallenna henkilökortti

 

Avainsanat

  • Tulonsaaja
  • Henkilötunnus
  • Ulkomainen tunniste
  • Työsuhde
  • Eläkevakuutus
  • Palkkausmuoto
  • Ennakonpidätys
  • Tulorekisteri
  • Osoitetiedot
  • Työttömyysvakuutus
  • Palkanlaskenta
  • Määräaikaisuus
  • Palkkataulukko
  • HEKO-prosentti
  • MuuVak
  • Lomalaskenta