Perusteettoman edun ilmoittaminen Tulorekisteriin
Jos olet maksanut palkkaa tai etuutta väärin perustein, väärälle henkilölle tai liian paljon, toimi näin:
Kun virhe huomataan: korjaa alkuperäistä ilmoitusta ja ilmoita siinä tieto perusteettomasta edusta.
Kun tulo on peritty takaisin: tee uusi ilmoitus takaisinperinnästä.
Perusteettoman edun ilmoittaminen on tärkeää, jotta esimerkiksi tulonsaajalle myönnettävien etuuksien perusteena pystyttäisiin käyttämään oikeaa tuloa.
Muista tehdä ennen korvaavaa ilmoitusta erillinen hyvityspalkkanauha. Tästä lisää seuraavassa ohjeessa: Hyvityspalkkanauhan kirjaus.
Korvaava ilmoitus tehdään aina alkuperäisestä kirjauksesta ja siinä ilmoitetaan sekä muuttuneet tiedot että alkuperäisessä ilmoituksessa oikein olleet tiedot. Esim. palkansaaja on saanut palkkaa 1500 euroa. Myöhemmin huomataan, että palkkaa olisi kuulunut saada 1000 euroa. Korvaavalla ilmoituksella korjataan palkansaajan palkaksi 1000 euroa ja ilmoitetaan perusteettomana etuna 500 euroa.
Varmistathan ennen korvaavan ilmoituksen tekemistä, että korvattava palkkatietoilmoitus on varmasti tallentunut Tulorekisteriin.
Korvaava ilmoitus tehdään kirjausriveillä painamalla F8 (tai vastaavasti hiiren oikean painikkeen takaa erikoistoiminnot) - Lataa syöttörivit/Korvaava ilmoitus tulorekisteriin. Ohjelma kysyy valinnan jälkeen sen palkkakirjauksen numeron, jolta kirjausrivit ladataan. Valitse lopuksi "korvaava ilmoitus Tulorekisteriin".
Korvaavalle ilmoitukselle tallentuu alkuperäisen palkkanauhan ilmoitusviite, maksupäivä, palkkanauhanumero ja palkkajakso.
Perusteeton etu kirjataan korvaavalle ilmoitukselle joko P-piilorivinä, tai normaalina !M-kommenttirivinä, tai käyttäen erillistä syöttöikkunaa.
Kirjoita perusteeton etu palkkariveille täsmälleen seuraavaan tapaan, tai valitse palkkariveillä F8 erikoistoiminnot/Lisätieto riveille: Perusteeton etu, jolla saat muodostettua rivin.
Esimerkki:
Kirjoita riville:
!P Perusteeton etu: palkkalaji 207; tulolaji 207; summa 20.00e
tai
!M Perusteeton etu: palkkalaji 207; tulolaji 207; summa 20.00e
Erillinen syöttöikkuna: (F8 erikoistoiminnot - lisätieto riveille: Perusteeton etu):


Tässä Palkkalaji 207 kertoo palkkalajin numeron ja Tulolaji 207 kertoo tulolajin numeron. Eurosumma perässä tarkoittaa perusteettoman edun määrää, esimerkiksi iltavuorolisää oli maksettu 20.00 euroa liikaa.

Aiheettomasti maksetun suorituksen takaisinperinnästä löytyy tietoa seuraavan linkin takaa: Takaisinperintä (Tulorekisteri).