Tilikauden vaihdosrutiinit
Ohje kuvaa Maestron tilikauden vaihdosrutiinit ja niiden eri vaiheet. Uuden tilikauden käsittely voidaan aloittaa, vaikka edellisen tilinpäätösvientejä ei olisi tehty, kunhan viimeistä jaksoa ei ole lukittu. Vaiheissa käydään läpi tilikauden alustaminen, uuden tilikauden tietojen tarkistaminen, ehdotusvuoden muuttaminen sekä vanhan tilikauden muuttuneiden taseen saldojen kopiointi uudelle tilikaudelle. Käyttäjä voi määrittää kopioitavat tiedot ja tarvittaessa alustaa tilikauden uudelleen Poikkeustoiminnoista. Tilikauden vaihdon jälkeen taseen alkusaldot voidaan päivittää vastaamaan lopullista tilinpäätöstä.
Maestrossa voidaan käsitellä yhtä aikaa uutta, alkavaa tilikautta ja päättyvää tilikautta, ellei päättyvän tilikauden viimeistä jaksoa ole lukittu. Voit siis aloittaa uuden tilikauden vientien kirjauksen, vaikka edellisen tilipäätösvientejä ei olisikaan tehty.
"UUDET TILIT"-valinta kopioi myös sellaiset uudet tilit, joilla ei ole alkusaldoa. Alkusaldot kopioidaan aina oletuksena. Jos kuitenkin haluat kopioida esimerkiksi vanhalla tilikaudella korjatut tasekaavanumerot ilman että taseen avaussaldoja muutetaan, aseta ALKUSALDOT-valinta EI-arvoon. Painamalla F3 asetetaan kopiointivalinnat EI-arvoon. Painamalla F8 asetetaan kopiointivalinnat KYLLÄ-arvoon.
Vaihe 1Mene kirjanpitoon PÄÄTTYVÄN TILIKAUDEN vuosivalinnalla. Valitse ylläpidossa toiminto Alusta Tilikausi 20xx (20xx on uuden tilikauden tunnus). Järjestelmä kopioi tilikartan taseen saldoineen uudelle tilikaudelle. Jos valikossa näkyy Kopiot Kaudelle 20xx, on uusi tilikausi jo alustettu. Kun valitset Kopiot Kaudelle 20xx, saat näytölle listan josta voit valita kopioitavat tiedot. Esimerkiksi kun valittuna on ainoastaan ALKUSALDO, Maestro kopioi vain MUUTTUNEET taseen alkusaldot. Kopioinnin päätteeksi Maestro näyttää tilimuutoslokilla muutetut tiedot.
Mikäli jostain syystä haluat alustaa tilikauden uudelleen, valitse Ylläpito/Poikkeustoiminnot/Alusta Tilikausi 20xx.
Vaihe 2 - Uuden tilikauden tietojen tarkistaminenValitse ohjelman päävalikosta Waihda Tilikausi, jonka vuosivalinnassa valitset nyt SEURAAVAN, ALKANEEN TILIKAUDEN. Valitse Kirjanpito/Ylläpito/Poikkeustoiminnot/Tilikausitiedot. Tarkista uuden tilikauden tiedot, ja muuta tarvittaessa uudelle tilikaudelle sopiviksi. Nyt voit aloittaa uuden tilikauden kirjausten tekemisen.
Jos tilikausi ei muutu edellisestä, tätä ei tarvitse tehdä.
Vaihe 3 - Uuden tilikauden muuttaminen ehdotusvuodeksiValinnalla Kirjanpito/Ylläpito/Yrityksen perustiedot muuta Ehdotusvuosi-kenttään uuden tilikauden tunnus, jolloin eri ohjelmaosiin mentäessä ohjelmisto ehdottaa uutta alkanutta tilikautta. Tämä määritys ei vaikuta Palkkalaskentaan. Palkkalaskenta ehdottaa vuotta aina tietokoneen kellossa olevan päivämäärän mukaan.
Vaihe 4 - Vanhalla tilikaudella muuttuneiden taseen saldojen kopiointi uudelle tilikaudelleJos alustit uuden tilikauden ennen kuin vanhan tilikauden viimeiset pankkiliikenteen tiliotteet oli siirretty Kirjanpitoon, tee tämä heti kun tiliotteet on siirretty. Näin kirjanpidon siirrot toimivat pankkiliikenteessä myös uuden tilikauden puolella.
Uuden tilikauden aloittaminen ei aiheuta jaksojen lukittumisia, joten voit käydä tekemässä päättyneellä tilikaudella tilinpäätös- tai muita vientejä. Valitse vain ohjelmiin mennessäsi oikea tilikausi. Kun lopullinen tilinpäätös on valmistunut, mene kirjanpitoon jo loppuneen tilikauden vuosivalinnalla. Valitse Ylläpito/Kopiot Kaudelle 20xx/valitse K kenttään Alkusaldo Tällä korvaat taseen alkusaldot vastaamaan tilinpäätöksen mukaista tilannetta. Tämän toiminnon voit tehdä useammankin kerran.
- tilikauden vaihdosrutiinit
- Alusta Tilikausi
- Kopiot Kaudelle
- Alkusaldo
- taseen saldot
- Poikkeustoiminnot
- ehdotusvuosi
- uusi tilikausi
- päättyvä tilikausi
- tilimuutosloki